Menestymisvyöhyke: I-VII
Metsäruusu on yksi yleisimmistä luonnonvaraista ruusulajeista Suomessa. Se esiintyy lähes koko maassa lukuunottamatta Lapin tunturialueita. Metsäruusu on sopeutuvainen moniin kasvuolosuhteisiin, se viihtyy niin rehevillä lehtomailla kuin karummillakin kasvupaikoilla. Metsäruusu muodostaa runsaasti juurivesoja ja leviää helposti kasvuympäristöön. Metsäruusun versoissa on tiheässä neulamaisia piikkeja sekä harvakseltaan alas päin kääntyviä tukevia piikkejä. Versojen yläosat ovat harvapiikkisiä. Lehdet ovat aavistuksen harmahtavan vihreät. Kukkaperä on kuitenkin nystykarvaton erotuksena muun muassa lähes samanlaiseen karjalanruusuun (Rosa acicularis). Karjalanruusu on myös vastaavasti hyötykäyttöön sopiva itäinen ja mantereinen luonnonvarainen pienikiulukkainen ruusulaji Suomessa. Metsäruusulla on myös koristekäytössä suosittuja kerrottuja kasvumuotoja kuten mökinruusu (Foecundissima) ja torniolaaksonruusu (Tornedal), jotka eivät tee kiulukoita.
Metsäruusu kasvaa 0,5-2m korkeaksi pensaaksi ja kukkii kesäkuun lopulta heinäkuun alkuun. Kukka on yksinkertaisen kaunis vaaleanpunainen pääosin viiden terälehden muodostama ja mietotuoksuinen. Kiulukka on pieni noin 1cm halkaisijaltaan, pallo- tai naurismainen. Kiulukassa on useita siemeniä (pähkylöitä) ja vähän pehmeää tahmeaa hedelmälihaa, ja sitä voi hyödyntää talouskäyttöön. Maku on makeahko ruusumainen. Metsäruusun ravintoarvot ovat E- ja C-vitamiinin sekä flavonoidiarvojen osalta olleet testeissä erittäin korkeita, korkeampia kuin esim. tarhakurtturuusuilla tai monilla m. Kiulukat ovat metsäruusulla kuitenkin verrattain pieniä ja satoisuus vaihtelee.
Myös kukintojen terälehtiä voi käyttää salaattiin, juomiin, hilloihin ja jälkiruokiin kuten kaikilla ruusuilla.
